Entisen Jugoslavian raunioille syntyneistä seitsemästä itsenäisestä valtiosta oli ennen vappua 2018 tullut omakohtaisesti tutuksi viisi: Bosnia-Hertsegovina, Kroatia, Montenegro, Serbia ja Slovenia. Koska Balkan-kaipuu ja -uteliaisuus on kova, suuntasimme vapuksi Kosovoon. Tästä matkasta jäi erityisesti mieleen paikallisten aito ystävällisyys, kulinaristiset ilot, ruman estetiikan kahlitsema arkkitehtuuri Pristinassa sekä vehreä Prizrenin kaupunki.
Paikallisten lämmin ystävällisyys
Kuten muuallakin Balkanilla, myös Kosovossa ihmisten ystävällisyys on käsinkosketeltavaa, mutta ei kuitenkaan liioiteltua. Vain 10 vuotta vanhan valtion asukkaiden katseessa on ajoittain aistittavissa lähihistorian suruisat varjot, mutta siitäkin huolimatta he kohtaavat satunnaisenkin matkustajan lämmöllä ja aidolla auttavaisuudella. Esimerkiksi majoituspaikassamme Pristinassa perheomisteisessa Prima-hotellissa tunsimme olevamme kuin kotonamme. Hotellin omistaja perheineen antoi parhaat ravintolavinkit, kysyi aina kuulumiset ja kertoi muutoinkin elämästä Kosovossa. Ja he tekivät sen selkeästi ystävällisyyttään; ei pelkästään elannon vuoksi.
Kulinaristiset ilot
Yksi hotellista saamamme ravintolasuositus oli Liburnia, jonne suuntasimmekin heti Kosovoon saavuttuamme. Ja mikä ihana vihreä keidas tämä olikaan! Liburniaan kietoutuu monella tavalla Kosovo pienoiskoossa: se oli vehreä, vihreä, vähän rähmeä, mutta hyvä ja omalaatuinen. Viherkaton alla oli hyvä ihmisen totutella Kosovoon.
Kaiken kaikkiaan Kosovossa ja erityisesti sen pääkaupungissa Pristinassa on paljon uusia ja trendikkäitäkin kahviloita ja ravintoloita. Suomalaiselle kahvilat ja ravintolat ovat todella edullisia: espresso maksoi enintään euron ja kolmen ruokalajin illallisen paikallisen viinin kera sai helpostikin kympillä.
Ruman estetiikkaa Pristinassa
Pristina on kaupunkina varsin pieni, mutta sitäkin kummallisempi. Odotetuin nähtävyys oli omalta osaltani Kosovon kansallismuseo, joka oli kaikessa rumuudessaan erityisen kiehtova.
Muita kaupungin nähtävyyksiä ovat muun muassa Kosovon itsenäisyyden monumentti ”Newborn”, Bill Clintonin patsas (ja vieressä oleva Hillaryn mekkokauppa) sekä Nënë Teresan kävelykatu. Kaikki Pristinan nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä, joskin myös taksilla matkustaminen on erittäin edullista. Ainoa asia, mikä saattaa kaupunkiin tutustuessa ärsyttää, on valtava roskien määrä kaikkialla. Siis aivan kaikkialla.
Hillary-kaupassa myydään Hillary Clintonin mekkojen toisintoja
Päiväretkellä Prizrenissä
Pristinan keskeisimmät nähtävyydet ehtii nähdä helposti puolen päivän aikana, joten 1-2 päivän vierailu kaupungissa riittää oikein mainiosti. Prizrenistä on melko hyvin yhteyksiä myös lähikaupunkeihin sekä naapurimaihin. Itse valitsimme päiväretkikohteeksi Prizrenin, joka sijaitsee muutaman tunnin bussimatkan päässä Pristinasta lounaaseen.
Prizren on Kosovon toiseksi suurin kaupunki, joka osoittautui erinomaiseksi päiväretkikohteeksi. Pittoreskissä Bistrica-joen rannalle kasvaneessa kaupungissa on paljon mukavia kahviloita ja ravintoloita. Kaupungin keskeisin nähtävyys on Kalajan linnoitus, jonne pääsee kävelemään joko melko jyrkkänousuista ja lyhyttä reittiä tai pidempää ja loivempaa metsäreittiä pitkin. Jyrkkänousuisen reitin valitseville vinkiksi, että viimeisen neljänneksen varrelle on avautunut juuri uusi raclette-ravintola. Tämän parempia näkymiä ei ravintolalla voisi olla!
Kastanjanpaistajaherran kanssa ilman yhteistä kieltä käydyn ulkopoliittisen keskustelun myötä voidaan todeta, että Suomen ja Kosovon valtiolliset suhteet ovat kunnossa. :)
Kosovon kotiinviemiset
Mikäli Hillaryn mekot eivät kiinnosta kotiinviemisinä, vaan kiinnostuksen kohteena ovat enemmän kosovolainen käsityö ja ”design”, suosittelen vierailemaan ART e Zanat -nimisessä liikkeessä. Kyseessä on pieni paikallisen muotoilijan liike, jossa hän myy ns. Kosovo 2.0 -tuotteita. Tuotteet noudattelevat kosovolaisia käsityöperinteitä, mutta tuoreella twistillä. Tällaisia puoteja ei Pristinassa juurikaan ole, joten mahdolliset tuliaiset kannattaa käydä ehdottomasti ostamassa täältä! Puoti sijaitsee Andrea Gropalla aivan Pristinan hallintorakennusten läheisyydessä. Liikkeen ollessa suljettuna puoti saattaa mennä helposti ohi silmien, joten kannattaa olla tarkkana!
Muutoin Kosovosta tuotiin kotiin lisää Balkan-kaipuuta, vaikka Kosovosta ei Balkanin ykkössuosikkia tullutkaan. Mietittävääkin jäi ja Kosovon nykytilanteesta käsityksen saadakseen kannattaakin lukea tuore Pekka Mykkäsen HS reportaasi 10-vuotiaasta Kosovosta täällä. Tämän reissun kokemusten pohjalta tämä reportaasin kuvailema Kosovon toivottomuus oli kiedottu kauniisti ihmisten lämpöön ja tarmoon.
Kesäkuisella reppureissulla matkustimme Montenegrossa, Serbiassa, Bosnia-Hertsegovinassa ja hieman myös Kroatiassa. Tämä blogikirjoitus on jatkoa edelliselle postaukselle, jossa kerroin alkumatkastasta Montenegrossa ja Serbiassa. Tässä jälkimmäisessä kirjoituksessa kerron matkan jälkimmäisestä osuudesta, jolloin reissasimme Bosnia-Hertsegovinassa ja erityisesti Sarajevossa. Kerron myös lyhyesti matkamme päätepisteestä, joka oli Kroatian Cavtat. Pure Balkan, toistamiseen.
Pysähdyttävä Sarajevo
Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroinkin, reissasimme Serbiasta Bosnia-Hertsegovinan puolelle Sarajevoon. Heti ensimmäisenä kiinnitin huomiota ihmisten surumielisiin, mutta kuitenkin orastavan iloisiin kasvoihin. Bosnian sodan ja erityisesti Sarajevon piirityksen jäljet ovat näkyvissä niin kaduilla kuin ihmistenkin kasvoissa. Jälleenrakennustyötä on kuitenkin tehty pitkäjänteisesti ja sodan merkit siirtyvät kaduilta yhä enemmän museoihin. Ajatuksista sota tuskin katoaa koskaan.
Sarajevon ruusut katukiveyksessä muistuttavat sodan aikana kuolleista siviiliuhreista
Sodan jäljillä
Vuoden 2017 alusta Sarajevossa on avattu uusi War Childhood Museum. Museon näyttely koostuu Bosnian sodan aikana lapsuuttaan eläneiden henkilöiden tärkeistä tavaroista – sellaisista, jotka ovat luoneet toivoa ja jotka ovat olleet tärkeitä muistoja myös sodan jälkeen. Yhdelle se oli korvalappustereot, toiselle sodassa kuolleen pikkusiskon piirustukset tai naapurin ompelema nukke. Jokaiseen tavaraan kietoutui tarina; usein varsin surullinen, mutta useimmiten myös sellainen, joka loi uskoa parempaan tulevaan.
Museo on ehdottomasti käymisen arvoinen. Sarajevossa on toki paljon muitakin museoita, mutta tämä museo pysäyttää sopivalla tavalla nimenomaan sotalasten tarinoiden kautta. Vierailimme myös esimerkiksi museossa nimeltä Museum of crimes and against humanity and genocide 1992-1995. Tässä museossa pidin enemmän silmiä kiinni kuin auki.
Osallistuimme Sarajevossa myös opastetulle Outsiderin järjestämälle tunnelikierrokselle. Tämä Tunel Spasa, toivon tunneli, rakennettiin Sarajevon piirityksen aikana vuonna 1993. Tunneli mahdollisti esimerkiksi loukkaantuneiden, lääkkeiden, ruoan ja sotatarvikkeiden kuljettamisen piiritysalueelle ja sieltä pois. Tunneli sijaitsee Sarajevon lentokentän alla, ja museokävijöiden on mahdollisuus kävellä muutaman kymmenen metrin matka tätä toivon tunnelia pitkin. Totta puhuen tunnelia pitkin kävellessä iski enemmänkin epätoivo kuin toivo. Kuinka voi olla, että vielä muutama vuosikymmen sitten on tapahtunut tällaista?
Yhden tourin perusteella voin suositella Outsiderin järjestämiä matkoja: homma eteni aikataulutetusti sekä turvallisesti ja opas oli erittäin asiantunteva sekä puhui loistavaa englantia. Opas kertoi sodan lisäksi monipuolisesti myös siitä, mitä on elämä sodanjälkeisessä Bosnia&Hertsegovinassa. Toivoa on, mutta myös tämä lapsuutensa sodassa viettänyt opas ilmaisi halukkuutensa muuttaa maasta pois.
Pinkin talon kohdalla ammuttiin Sarajevon laukaukset kesäkuussa 1914
Muutakin kuin sotamuistoja
Sarajevo on muutakin kuin sotamuistoja. Tämä piskuinen vuoden 1984 olympiaisäntäkaupunki ja erityisesti sen vanhakaupunki on täynnä pieniä puoteja, söpöjä kahviloita ja runsaita ravintoloita. Hintataso on myös hyvin edullinen.
Baščaršijan pikkukujilta löytyy runsaasti kupariseppiä, ja esimerkiksi kuparisista bosnialaisista kahviastiastoista on vara valita. Oma tavoitteemme oli etsiä juuri se kupariseppä, jonka luona Matti Nykänen vieraili ensimmäisen kerran vuoden 1984 olympialaisissa ja uudemman kerran Ville Haapasalon ohjelmassa viime vuonna No, ei löydetty Matin jalanjälkiä, mutta muutaman kuparisepän luona näytti käyneen muun muassa Elisabeth Rehn ja Bill Clinton. Sepillä oli näistä vierailuista kuvia omissa puodeissaan.
Ehdoton design-suosikki Sarajevossa – Bazerdzan
Sarajevossa sykähdytti myös ihmisten ystävällisyys. Tässä kaupungissa on helposti havaittavissa se, kuinka ihmiset ovat tottuneet sodan aikana jakamaan asioita toistensa kanssa. Tämä sydämellisyys oli läsnä myös majapaikassamme, jonka nimi oli Ovo Malo Duse, vapaasti suomennettuna tämä pieni sielu. Tämä kuudesta huoneesta koostuva pieni hotelli oli kerrassaan ihanasti sisustettu, tunnelmallinen ja sijaitsi mitä parhaimmalla paikalla vanhassakaupungissa. Sarajevosta löytyy varmasti yllin kyllin monia muitakin hyviä majoitusvaihtoehtoja, mutta tässä on sitä jotakin… sielukasta.
Kohti Mostaria
Sarajevo pysäytti toden teolla, mutta siitäkin huolimatta oli aika jatkaa matkaa kohti Mostaria. Olimme etukäteen lukeneet, että juna voi olla hyvinkin ahdas ja vanhanaikainen. Toisin kuitenkin oli todellisuudessa, sillä matka Sarajevosta Mostariin taittui varsin uudehkossa, ilmastoidussa junassa, jossa oli jopa wifi. Teimme junamatkan aikana myös havainnon tarjoilijasta. Liekkö Jugoslavian jäänne?
Mostarissa kävimme katsomassa, tietenkin, sen sillan. Stari Most -silta yhdistää bosniakkienemmistöisen Itä-Mostarin ja kroaattienemmistöisen Länsi-Mostarin toisiinsa. Myös tämän sillan historia kytkeytyy vahvasti Bosnian sotaan, jolloin silta tuhottiin sen symboliarvon vuoksi. Sodan jälkeen silta kuitenkin rakennettiin uudelleen ja sekin on nyt Unescon maailmanperintökohde.
Mostarissa rautatieasema ja bussiasema sijaitsevat kylki kyljessä, joten siltavierailun jälkeen on helppo jatkaa matkaa haluamaansa suuntaan. (Ja jälleen travellereille tiedoksi: Mostarinkin asemalla on tavaransäilytys!) Meillä alkoi käydä matkapäivät vähiin, joten suuntasimme bussilla kohti Dubrovnikia. Bussimatka oli sinällään huoleton, että bussikuskin apuri huolehti esimerkiksi rajanylityksiin liittyvistä muodollisuuksista. Apukuski keräsi kaikkien matkustajien passit hyvissä ajoin ennen rajanylityksiä ja palautti ne takaisin, kun viimeinenkin rajapyykki oli ylitetty. Tässä kohtaa kannattaa olla tarkkana, että saa juuri oman passinsa takaisin. Minullekin tarjottiin australialaisia papereita, mikä sinällään on ajatuksena ihan kiehtova
Paluuseen orientoitumista Cavtatissa ja Dubrovnikissa
Heti Kroatian rajan ylityksen jälkeen moni asia alkoi näyttää laitetulta, koristellulta ja vauraaltakin. Oli jännä huomata, kuinka silmä oli reilussa viikossa tottunut vähemmän siloiteltuihin näkymiin. Oli aika viettää reissun viimeiset päivät Cavtatissa, joka sijaitsee vajaan puolen tunnin bussimatkan päässä Dubrovnikista aivan lentokentän vieressä.
Cavtat itsessään on pieni rantakaupunki, joka tuntui olevan erityisesti brittien ja länsinaapurimme kansalaisten suosiossa. Ihan kaunis kaupunki, mutta aivan liikaa turisteja. Cavtatista pääsee myös näppärästi joko paikkurilla tai paatilla Dubrovnikiin, jossa myös me käväisimme muutaman tunnin ajan. Dubrovnikin vanhakaupunki on toki hieno, mutta turistimassat ja näiden massojen pyörittämiseen liittyvät voimat jylläsivät niin pahasti, ettei kaupungissa jaksanut kovin kauan olla. Viimeiset päivät käytettiinkin ihan vain Cavtatin huvijahtien ihmettelyyn ja burekin syömiseen.
15 päivää ja neljä maata. Hvala Balkan! Entisen Jugoslavian maista on vielä näkemättä Kosovo ja Makedonia. Kohtahan se on onneksi jo syysloma…
Keväällä 2017 Albanian reissulla heräsi suuri uteliaisuus Balkania kohtaan. Heti ensimmäisenä kesälomapäivänä olikin syytä nostaa rinkka selkään ja suunnata kohti Montenegroa, Serbiaa, Bosnia-Hertsegovinaa ja Kroatiaa. Aikaa oli pari viikkoa ja matkareittimme meni pääpiirteissään näin: Dubrovnik-Herceg Novi-Kotor-Bar-Belgrad-Sarajevo-Mostar-Cavtat. Tavoitteena oli nähdä entisen Jugoslavian alueen elämää, pure Balkan.
Niputan reppureissun kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa kerron matkustelusta Serbiassa ja Montenegrossa. Toisessa kirjoituksessa keskityn matkan jälkimmäiseen osuuteen, jolloin reissasimme Bosnia-Hertsegovinassa ja erityisesti Sarajevossa sekä reissumme päätepisteessä Kroatian Cavtatissa.
Kohti Balkania
Matkaan oli päästävä ensimmäisenä lomapäivänä, joten parhaiten aikatauluihimme sopi Finnairin suora lento Dubrovnikiin heti juhannusaattona. Dubrovnikin lentokenttä sijaitsee vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Montenegron rajalta, joten siirtyminen naapurimaan puolelle onnistui nopeasti ja vaivattomasti Montenegron majapaikkamme isännän kuljettamana. Kerrottakoon myös se, että autoon sisälle mennessä säikähdin suunnattomasti auton sisällä ollutta varpusta. ”It’s a lucky sparrow”, totesi majapaikan isäntä ja näin lintunen tuottikin onnea koko Balkanin matkalle.
Matkamme oli välimallin reppureissu, sillä majapaikat olimme varanneet etukäteen sillä varauksella, että muutoksia voi halutessaan tehdä. Lopulta etenimme kuitenkin täysin majoitusvarausten mukaisesti, mikä tuntui sopivan meille hyvin. Reissun tahti oli maltillinen, sillä yhtä majapaikkaa lukuunottamatta olimme kussakin paikassa kolme yötä.
Pittoreski Herceg Novi
Ensimmäiset kolme vuorokautta vietimme helteiseen säähän ja lomaan totutellen pienessä montenegrolaisessa rantakaupungissa nimeltä Herceg Novi. Ja kohde olikin mitä mainioin paikka totutella lomailuun: tekemistä ja näkemistä oli jonkin verran, mutta ei liikaa.
Herceg Novin keskeisimmät nähtävyydet tulevat taatusti vastaan kaupungin mäkisiä mukulakatuja kävellessä. Yksi keskeinen nähtävyys on esimerkiksi Kanli Kulinin linnoitus, mikä on kyllä vierailemisen arvoinen paikka ihan vain jo maisemien vuoksi.
Herceg Novin matkaajille voin suositella lämpimästi majapaikkaamme Guest House Tomanovicia. Kyseessä on perheomisteinen pieni majatalo, jossa isäntäperhe asuu samassa talossa. Itse huoneisto ei sinällään ole mikään erikoinen, mutta näkymät sitäkin ihastuttavammat ja isäntäperhe äärimmäisen avulias. Kesäkuun puolen välin paikkeilla majatalon puutarhassa kasvaneet kiivit ja viinirypäleet eivät valitettavasti olleet vielä kypsiä, mutta loppukesän matkaajille nämä ovat varmasti mukava lisä. Löytyypä isäntäperheeltä kirjahyllystä myös Jugoslavian aikainen Kalevala
Maailmanperintökohde Kotor
Muutaman päivän lomaan totuttelun jälkeen oli hyvä sukeltaa syvemmälle Montenegroon. Bussimatka Herceg Novista Kotoriin oli yksi elämäni kauneimmista, valehtelematta. Pystysuorat kalliot aivan merenrannan tuntumassa kiemurrelleen autotien varrella olivat sanoinkuvaamattoman kauniita.
Tunnin kestäneen bussimatkan jälkeen saavuimme Kotoriin, jonka vanhakaupunki on ainakin vielä toistaiseksi yksi Unescon maailmanperintökohteista. (Travellereille tiedoksi: Kotorin bussiasemalla on tavaransäilytys!)
Vanhakaupunki itsessään oli toki ihan näkemisen arvoinen, mutta lyhyen aamukävelyn ja -kahvittelun jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa kohti vieläkin eteläisempää Montenegroa. Bussimatka Kotorista Bariin kesti muutaman tunnin verran ja matka meni varsin mukavasti maisemia ja rantakaupunkeja katsellessa. Bussimatkailu Montenegrossa on myös varsin edullista. Perillä meitä odottikin sitten aivan erilainen kaupunki.
Kummastelua Barissa
Herceg Novin ja Kotorin vanhojen rakennusten ja söpöjen pikkukujien jälkeen oli melkoinen yllätys saapua bussilla lähes Montenegron eteläkärjessä sijaitsevaan avaraan Bariin. Kyseessä on verraten uusi satamakaupunki, joka tuntui kuitenkin olevan erityisesti paikallisten suosima rantalomakohde. Tähän paikkaan emme oikein millään meinanneet saada otetta ja vielä näin pari viikkoa reissun jälkeenkin on vaikea kuvailla kaupunkia tarkemmin. Iso, kultaa säästelemätön kirkko, sosialismia henkiviä rakennuksia ja pitkä rantabulevardi… Muuta en osaa tästä paikasta sanoa.
Sosialismin hedelmiä ja oikeita hedelmiä paikallisesta ruokakaupasta
Bar oli valikoitunut matkamme yhdeksi pysähdyspaikaksi siksi, että sieltä pääsee junalla aina Belgradiin saakka. Matkamme yksi keskeinen tavoite olikin matkustaa tämä väli junalla. Parin Barissa vietetyn kummastelupäivän jälkeen hyppäsimmekin anivarhain aamulla junaan tuntien samalla pientä helpotusta, että Bar jäi taaksemme.
Junamatka Bar-Belgrad
Junamatkan Barista Belgradiin piti aikataulun mukaisesti kestää 12 tuntia, mutta ratatöiden vuoksi loppumatka eteni varsin hitaasti ja osittain myös bussilla. Lopulta yli 14 tuntia kestänyt matka oli pitkä ja hikinen, mutta kaikkien hikikarpaloiden arvoinen. Katseltavaa riitti hyvin melkein koko matkan ajaksi, sillä reitti menee sekä Montenegron että Serbian halki. Matkan varrelle osuu mm. Balkanin suurin järvi eli Skutarinjärvi, Montenegron pääkaupunki Podgorica sekä lukuisia muita isompia ja pienempiä kaupunkeja. Itse rataosuus koostuu 435 sillasta ja 254 tunnelista. Ja nämä tunneliosuudet olivat ihan parhaita viilentymiseen: pää ulos pimeyteen ja ilo irti jokaisesta viileämmästä tuulahduksesta! Myös rajanylitykset molempien maiden osalta onnistui mutkattomasti.
Skutarijärvi
Bar-Belgrad-Bar välillä kulkeva juna voi kuulemma olla pahimpina sesonkiaikoina hyvin täysi, mutta nyt saimme matkustaa varsin väljästi. Junavaunut koostuivat kuuden hengen hyteistä, joista yhdessä saimme matkustaa kahden ilman muita matkustajia, vuohia tai muitakaan liikkuvia asioita. Yli 14 tunnin matkustamisen jälkeen meitä tervehti helteinen (+37) Belgrad.
Vastakohtien Belgrad
Belgradissa lämpötila hipoi 40 lämpöastetta, missä kohtaa alkoi myös oman hellekestävyyden rajat tulla vastaan. Paikallistenkin mukaan oli hyvin epätyypillistä, että lämpötila kipuaa näin korkealle jo kesäkuussa. Näin kuitenkin kävi, ja tämä tarkoitti käytännössä kaupunkiin tutustumista aamuvarhaisella (no harvemmin näin) ja erityisesti iltaisin.
Savajoen ja Tonavan risteyskohdassa sijaitsevan Belgradin Kosovon sodan aikaiset pommitetut rakennukset, Kalemegdan-linnake ja Knez Mihailovan upeat rakennukset muodostavat vastakohtien kaupungin, joka kiehtoi heti ensisilmäyksellä. Knez Mihailovalla, joka on kaupungin yksi keskeisimmistä kävelykaduista ja jossa myös majapaikkamme sijaitsi, tuntui olevan elämää läpi vuorokauden. Erityisesti mieleen jäivät lukuisat katusoittajat – Belgrad tuntui olevan yllättäen myös rikas kulttuurikaupunki!
Belgradissa minua kiinnosti kovasti myös paikallinen design ja käsityöt. Knez Mihailovan läheisyydessä sijaitsee muun muassa Belgradin Design District, joka on pieni serbialaisen designin keskittymä. Alueella sijaitsee muutamia kymmeniä pikkuputiikkeja sekä kahviloita. Alue sijaitsee todella keskeisellä paikalla, mutta kuitenkin pahasti kerrostalojen katveessa. Jatka siis sinnikkäästi etsimistä, jos paikka ei heti löydy, sillä siellä se kuitenkin on.
Kirjaimellinen pure Balkan-kokemus tapahtui luonnollisestikin serbialaisen ruoan parissa. Paikallista ruokaa tarjonneessa ravintolassa luulin tilanneeni lihaa kolmella tavalla, mutta sainkin runsaan lautasellisen jugoslavialaista perinnepataruokaa, Musćalicaa. Eihän siinä, pata oli mausteista ja maistuvaa!
Muckalica
Oli syy Musćalicassa tai ei, niin seuraava siirtymä päätettiin joka tapauksessa tehdä vatsanväänteistä johtuen bussin sijasta lentämällä. Air Serbian kyydittämänä oli hyvä lukea lentoyhtiön omasta lehdestä juttu Suomesta. Tämän serbialaisen lehtijutun mukaan Suomi on maa, jossa hiljaisuuden voi kuulla. Hiljaiseksi veti myös seuraava matkakohteemme Sarajevo, josta kerron lisää tämän reissun toisessa blogipostauksessa.
Kaikkea muuta kuin tynkä
Kaiken kaikkiaan matkustelu Montenegrossa ja Serbiassa oli antoisaa. Erityisesti Montenegron upea luonto teki vaikutuksen, joten maan kansallispuistot olisivat varmasti upeita matkakohteita. Tällä hellesäällä ne jäivät valitettavasti väliin. Myös Belgradissa helle hillitsi näkemistä ja kokemista, joten sinnekin täytyy ehdottomasti palata. Kaiken kaikkiaan entinen Tynkä-Jugoslavia osoittautui kulttuuriltaan, luonnoltaan ja ihmisiltään kaikkea muuta kuin tyngäksi. Hvala Balkan!
”Eikö se ole vaarallinen maa?”, totesi äitini, kun kerroin lähtevämme pääsiäiseksi Albaniaan. Ei äiti, Albania ei ole vaarallinen, vaan kiehtova, kulttuuriltaan ja historialtaan rikas kohde, jossa ainakin me viihdyimme hyvin. Tämä oli toinen kertamme Albaniassa, sillä syksyllä 2016 kävimme Sarandassa yhden yön reissun Korfun saarelta käsin. Yhden yön reissun myötä heräsi uteliaisuus tätä entistä sosialistista maata kohtaan, joten pääsiäisenä päätimmekin suunnata kohti maan pääkaupunkia.
1. Hoxhan ja historian havinaa
Albaniasta ei voi puhua mainitsematta Enver Hoxhaa, maan kommunistista johtajaa, joka oli vallassa vuodesta 1944 vuoteen 1985. Tänä sosialismin aikakautena Albania eristäytyi muusta maailmasta lähes täysin, kunnes se vuonna 1991 viimeisenä eurooppalaisena maana luopui kommunismista. Eristäytymistä tapahtui myös maan sisällä. Saranda oli kommunismin aikana suljettu kaupunki, joka oli tarkoitettu ainoastaan puoluejohdon huvitteluun. Myös pääkaupungissa sijaitseva Blokun kaupunginosa oli pitkään suljettu. Nyt tämä suljettu kaupunginosa on täyttynyt kahviloista ja ravintoloista, trendikkäistä italialaisen muodin myymälöistä sekä huokeammista ”krääsäkaupoista”. Hoxhan silloinen villakin oli edelleen paikallaan, joskin aidattuna ja autioituneena.
Aitojen takana Hoxhan villa
Hoxhan aikakauden voi aistia, vaikka yksinvaltiaan valtakaudesta onkin jo yli kolme vuosikymmentä aikaa. Keskeisiä nähtävyyksiä ovat esimerkiksi Hoxhan tyttären ja tämän puolison suunnittelema kulttuurikeskus Piramida. Paikan käyttötarkoitus on muuttunut vuosien edetessä ja nyt sen takapihalta paljastui Big Brother –tuotantoyhtiön kalustoa. Siellä missä aiemmin oli kommunismin aikaista salakuuntelua, kuvataan nyt materiaalia Iso Veljelle salaamatta.
PiramidaIso Veli valvoo myös puistossa ja hädän yllättäessä saatat löytää itsesi YouTubesta. :)
2. Maanalaiset bunkkerit
Albaniassa on arviolta vajaa miljoona Enver Hoxhan aikakaudella rakennettua bunkkeria. Osa näistä bunkkereista on tuhottu ja osa otettu uusiokäyttöön. Tiranassa keskeisimpiä bunkkereita on otettu kulttuuris-historiallisen BunkArt -projektin käyttöön. BunkArt 1 ja BunkArt 2 -näyttelyissä esitellään kommunismin aikaista salakuuntelua ja muita sosialistisen valtion kiemuroita.
Vierailimme itse uudemmassa BunkArt –museossa numero 2. Tämä museo on rakennettu aivan kaupungin ytimessä sijaitseviin maanalaisiin bunkkereihin, joissa esitellään Albanian sisäministeriön ja erityisesti silloisen salaisen poliisin, Sigurimin, toimia. Näissä maanalaisissa bunkkereissa selvisi muun muassa se, kuinka kommunismin aikaan maahantulleilta henkilöiltä oli leikattu parta pois. Maahan ei myöskään saanut tulla mini- tai maksihameessa. Esillä oli myös täkkiä muistuttanut koirankouluttajan takki. Tämä takki päällään koirankouluttaja oli opettanut koiria hyökkäämään maastapoistumista yrittäneiden loikkareiden kimppuun. Kovin oli repaleinen takki…
Kokonaisuudessaan BunkArt 2 oli paikka, jossa teki mieli liikkua propagandamusiikin soidessa nopeasti eteenpäin, vaikka mielenkiintoista historiallista tietoa olikin paljon tarjolla. Huokaisin kyllä varsin syvään helpotuksesta maan pinnalle päästyäni.
3. No problem!
Kasvavasta turismista huolimatta albanialaisten englannin kielen taso on vielä auttavalla tasolla. Yhteisymmärrys kuitenkin syntyi useimmissa tilanteissa, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. ”No problem”, näin meille todettiin useammassa tilanteessa.
Taksiin istuessa laitoimme turvavyöt kiinni, johon taksikuski totesi naureskellen: ”No problem”.
Hotellin kattoterassille mennessä valot oli jo sammutettu ja musiikki hiljentynyt. Kysyessämme hotellinjohtajalta, onko baari vielä auki, meidät vinkattiin sisälle ja todettiin ”No problem”. (Samainen hotellinjohtaja tiedusteli myös, miten heidän omaa hinnastoaan tulkitaan.)
Viimeisenä aamuna hotellin respassa kerrottiin, ettei maksu onnistukaan pankki- tai luottokortilla. ”No problem” ja taksilla läheisemmälle pankkiautomaatille käteistä nostamaan. ”No problem”, totesi taksikuskikin kaartaessaan ylimääräisen lenkin kaupungille.
Paluumatkalla Tiranan lentokentältä ostin lentomatkaa varten luettavaksi muukalaisvihaajan oppaan Albaniaan (Xenophobe’s Guide to the Albanians). Tässä oppaassa sitten todettiin näin: ”When albanian person actually says ´No problem`, this is when you really need to worry. Kun albanialainen toteaa, ettei ongelmaa ole, sellainen todellakin on. Oli niin tai näin, tulkitsin tilanteet albanialaisten hyväntahtoisuuden ja ystävällisyyden osoitukseksi. Samaisesta oppaasta myös selvisi, että turvavyön kiinnilaittaminen taksissa on epäluottamuslause kuljettajalle.
4. Aukio sulle, aukio mulle
Tirana on kompaktin kokoinen kaupunki, jonka keskeiset nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä toisistaan. Kaupungin ytimen muodostaa Skandenbegin aukio, jonka ympäriltä löytyvät kaupungin keskeisimmät nähtävyydet, kuten esimerkiksi Ethem Bayn moskeija ja kansallishistoriallinen museo. Molemmat edellä mainituista kohteista jäivät tutustumatta sisältä, sillä ensimmäiseen meitä ei päästetty kesken rukoushetken ja jälkimmäinen oli suljettu pääsiäisen vuoksi. Itse asiassa koko Skanderbegin aukio on tällä hetkellä rakennustyömaana, kun kaupungin keskipisteelle tehdään kasvojenkohotusta.
Ulkonäkö voi pettää. Skanderbegin aukion laidalta löytyy mainio Adrion-kirjakauppa.
Hoxhaakin tunnetumpi albanialaissyntyinen henkilö lienee Äiti Teresa. Myös Äiti Teresalla on kaupungissa oma aukionsa, mutta… no, se on todellakin vain aukio. Äiti Teresan aukiolta kannattaakin suunnata läheiselle tekojärvelle ja sitä ympäröivälle suurelle puistoalueelle. Tirana oli, vähän yllättäenkin, hyvin vihreä ja vehreä kaupunki. Ja puhdas!
Äiti Teresan aukio
5. Hyppysellinen anista ja oreganoa
Ei ole lomaa ilman hyvää ruokaa. Albanialainen keittiö, kuten koko kaupunki, on saanut vaikutteita erityisesti Italiasta ja Turkista. Albanialaisella lautasella Välimeri kohtaa Aasian maut. Tykkäsin!
Ravintolavinkkinä annettakoon Ravintola Era, jolla on Tiranassa kaksi eri ravintolaa. Era tarjoaa perinteistä välimeren ruokaa, mutta myös mahdollisuuden kokeilla albanialaisia perinneherkkuja. Kanssamatkustaja maistoi muun muassa Fergesiä ja totesi sen maistuneen karjalanpaistilta tomaatti-juustokastikkeessa. Hyvin tyypillisiä albanialaisia ruokia ovat myös erilaiset kasvispiiraat, kuten ylipäätään kasvisruoat.
Uudistettu tori – New Bazaar
6. Mount Dajti
Ehdoton vierailukohde Tiranassa on kaupungin laitamilla sijaitseva Mount Dajtin vuori, jonne pääsee joko kiemurtelevaa vuoristotietä pitkin tai vaihtoehtoisesti itävaltalaisten rakentamaa Dajti Express – köysirataa pitkin. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon, mitä ehdimme korkeanpaikankammoisina 15 minuuttia kestäneen matkan aikana useampaan otteeseen katua. Tunnustan, olin loppumatkan silmät kiinni. Ylhäällä vuorella silmät kannatti kuitenkin aukaista, sillä näkymät oli upeat.
7. DURRRSI, DURRSI, DURRSI!
Kun Tiranan keskeiset nähtävyydet oli nähty, päätimme lähteä tutustumaan myös läheiseen Durresin rantakaupunkiin. Pikagooglettelun jälkeen huomasimme, että bussin pitäisi lähteä hotellimme vastapäiseltä pysäkiltä. Bussipysäkkiä lähestyessä alkoi jo kuulua huutoa ”Durrsi, Durrsi, Durrsi” ja kysyvä katse kääntyi kohti meitä. Nyökkäsimme, jolloin meitä pyydettiin seuraamaan tätä huutelevaa miestä. Mies johdatteli meidät ränsistyneelle takapihalle tila-autoon eli paikallisittain furgoniin. Tässä kohtaa meinasin itse pakittaa, mutta Kanssamatkustaja onneksi oli paremmin kartalla, että näin tämä matkustaminen vain Albaniassa toimii.
Itse matka Tiranasta Durresiin kestää noin puoli tuntia, mutta sitäkin enemmän meni aikaa siihen, kun odotimme auton täyttyvän. Ja Albaniassahan tämä auton täyteen tuleminen tarkoittaa, että väkeä istuu tiiviiden penkkirivien lisäksi myös esimerkiksi taittojakkaroilla penkkien välissä. Osa myös seisoi. Kun auto oli täysi (eli ylitäysi), startattiin kohti Durresia. Matkan aikana apukuski rahasti matkasta 150 lekeä eli reilun euron sekä tarkkaili haukan katseella, olisiko moottoritien varrella uusia kyyditettäviä.
Vaikka julkisella liikenteellä ei aina ole aikatauluja eikä asemia, tuntui matkustaminen lutviutuvan varsin mainiosti. Albanialaisille on laajemminkin tyypillistä se, ettei asioita suunnitella etukäteen. Albanialainen saattaa hyvinkin hypätä furgonin kyytiin ihan vain siksi, kun kyyti nyt sattuu juuri tällä hetkellä olemaan tarjolla.
Myös taksilla matkustaminen on huokeaa ja takseja tuntui olevan saatavilla lähes jokaisesta korttelista. Robert de Niron näköiset taksikuskit veivät turvallisesti perille ja maksu tapahtui mittarin mukaan.
Itse Durres kaupunkina ei sykähdyttänyt. Rantalomakohteena se on varmasti ihan ok, mutta oma valintani kohdistuisi kuitenkin Durresin sijasta Sarandaan. Kannattaa Durresissa kuitenkin käydä ihan tuon furgon-kokemuksen vuoksi. Toki samalla myös näkee maaseudun maisemia, jossa yleisin näky on keskeneräiset, suuret talot. Albaniassa on tapana rakentaa kerros kerraltaan sitä mukaa, kun rahaa rakentamiseen ansaitaan.
Näin me matkustimme
Albaniaan ei vielä tällä hetkellä ole suoria lentoja Suomesta, joten Albaniaan halajavia kiinnostanee myös tarkemmat tiedot matkareitistä. Lensimme Albaniaan Turkish Airlinesin päivälennoilla Istanbulin kautta. Turkkilainen lensi ajallaan, tasaisesti ja tarjolla oli niin hyvää ruokaa kuin uutuusleffojakin. Istanbulin kenttä voi olla tukala ja hektinen, mutta sen muutaman tunnin vaihdon kyllä kestää, kun pitää määränpään mielessä.
Olimme Tiranassa kolme päivää ja neljä yötä. Yksikin päivä riittää, sillä siinä ajassa ehtii tutustua kaupungin keskeisimpiin nähtävyyksiin. Toisen päivän aikana ehtii käydä myös Durresissa ja kolmantena päivänä viettää aikaa albanialaisittain eli viipymättä kahvitellen (”busy doing nothing”). Kahvi on muuten todella hyvää.
Pääsiäinen ajankohtana oli oikein oivallinen (lukuunottamatta sitä, että missattiin pääsy kansallis-historialliseen museoon). Pääsiäisenvietto oli kaupungissa varsin hillittyä, joskin kaupungin moskeijat oli pääsiäispäivänä miehitetty nopean toiminnan joukoilla, poliiseilla ja vartijoilla. Valitettavasti tämä näky ei ainakaan lisännyt omaa turvallisuuden tunnettani, vaikka näin kai tarkoitus olikin.
Tiranassa kevät oli jo pitkällä eli vastasi hyvinkin Suomen kesää. Näinä aikoina Tiranassa voi olla hyvin sateista, mutta meillähän kävi säkä ja vettä alkoi satamaan vasta viimeisenä iltana. Tämä sateinen sää toki helpotti kotiinlähdön tuskaa.
Tiranassa majoituimme Dilo-nimiseen hotelliin, joka sijaitsee kaupungin luoteisosassa. Hotelli sijaitsi sopivan kävelymatkan päässä keskustasta ja oli muutenkin kaikin puolin siisti ja mukava. Aamiaiset ja iltahömpsyt hotellin kattoterassilla tekivät ihmiselle hyvää.
No, ei löydetty Matin jalanjälkiä, mutta muutaman kuparisepän luona näytti käyneen muun muassa Elisabeth Rehn ja Bill Clinton. Sepillä oli näistä vierailuista kuvia omissa puodeissaan.
Sosialismin hedelmiä ja oikeita hedelmiä paikallisesta ruokakaupasta
