OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Gustaf & Gösta

Viime viikonloppuna kesän ensimmäisen roadtripin matkan varrelle osuivat Serlachius Museot eli Gustav ja Gösta, jotka sijaitsevat piskuisessa Mänttä-Vilppulassa paperitehtaiden piippujen varjossa.

Gösta-museo koostuu kahdesta eri rakennuksesta eli Joenniemen vanhasta kartanosta sekä viime vuonna valmistuneesta puurakenteisesta paviljongista. Mistään pienestä pavinjongista ei todellakaan ole kyse, sillä Göstassa on tilaa yli 1500 neliömetriä. Kokonsa vuoksi paviljonkia onkin hankala kahlita valokuvaan, joten se kannattaa kokea itse! Harmillisesti uudella puolella oli parhaillaan näyttelynvaihto menossa, joten ylempiin kerroksiin ei valitettavasti päässyt.

Göstassa vanhan kartanon puolella on tarjolla Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmien teoksia, kuten esimerkiksi Gallen-Kallelan ja Edelfeltin teoksia.  Uudella puolella on puolestaan tarjolla myös nykytaidetta, kuten parhaillaan esillä oleva Outsiders-näyttely.

Serlachius Museoihin kuuluva Gustav puolestaan sijaitsee aivan Mäntän taajamassa, jossa esitellään erityisesti metsäjätti G.A. Serlachius Osakeyhtiön historiaa. Museo sijaitsee Serlachius Osakeyhtiön entisessä pääkonttorissa, joka itsessään olikin mielestäni tämän museon parasta antia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Göstan uusi ja vanha osa sulassa sovussa
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Gösta & Joenniemen kartano
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Gustavin paperiteollisuutta esittelevä valokuvanäyttely

Kaiken kaikkiaan erityisesti tuo Gösta-museon miljöö ja upeat rakennukset ovat hieno kohde, jonne kannattaa matkustaa kauempaakin. Koska uusi puupaviljonki jäi yläkerran osalta näkemättä, saattaa kesäauton nokka suunnata tänä kesänä vielä uudestaankin kohti Mänttä-Vilppulaa.  Ja mikäpä on ajellessa, kun on Museokortti taskussa ja pihakirppiksiä matkan varrella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ps. Mäntässä sijaitsee myös mukavanoloinen kirppis nimeltä Amandan Aarteet. Kannattaa käydä tutustumassa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Herttoniemen pihakirppis 2015

Viime viikonloppuna sunnuntaina vietettiin myös Herttoniemen pihakirppistä tai oikeastaan päivä muuttui koti-, kellari-, autotalli, teltta- ja rappukäytäväkirppikseksi. Kun sadesää ei sallinut kirppisten pystyttämistä pihoille ja nurmikoille, olivat kekseliäät kirpparimyyjät laittaneet puodin pystyyn sellaisiin paikkoihin, joissa saattoi edes jollakin tavalla pysyä kuivana. Sinällään tämä ei kirppistelyä haitannut, vaan päivän luonne muuttui hieman erilaiseksi. Käsittämätöntä kyllä, mutta varsin moni herttoniemeläinen perhe avasi ovet myös kotiinsa kirppistelyä varten. Saatettiinpa kotiovesta sisään astuessa tarjota myös kahvit tuntemattomille kirppistelijöille :)

Oma kamera jäi sateesta johtuen sisälle, sillä kädet oli jo täynnä sateenvarjosta ja tietenkin löydöistä johtuen. Hienoja kuvia tapahtumasta löytyy kuitenkin esimerkiksi tästä blogista.

Myyjien vähäisestä määrästä huolimatta tai ehkä juuri siitä johtuen löytöjä tuli kuitenkin oikein mukavasti ja varsin edullisesti. Ehkä parhain löytö oli Raija Uosikkisen Ritari-emalikulho vitosella. Myös muita sisustustavaroita löytyi yllättävän paljon sekä kolme mainiota Marimekon tunikaa. Mukaan tarttui myös ehkä maailman söpöin diy-henkinen rintakrossi, joka on minikokoinen kangaspuiden sukkula.

OLYMPUS DIGITAL CAMERASateesta huolimatta löytöjä tuli siis oikein mukavasti, joskin parasta päivässä oli ehdottomasti sen tunnelma. Ihmisten ilo ja yleinen fiilis kehnosta säästä huolimatta oli jotain ihan käsittämätöntä. Tällaista henkeä tämä maailma tarvitsee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kierrätystehtaalla

Piipahdin lauantaina Kaapelitehtaalla Kierrätystehdas-tapahtumassa, joka järjestettiinkin tänä vuonna jo 8. kerran. Itselle kerta oli kuitenkin ensimmäinen ja kokemus sitäkin miellyttävämpi. Paikalla oli kymmeniä ekologisten käsitöiden taitajia ja lisäksi tarjolla oli erilaisia työpajoja, kuten esimerkiksi säilytyskorin ompelua sekä korujen tekoa kuteista. Lista näytteilleasettajista löytyy muuten täältä. Kannattaa bongata mahdolliset uudet tuttavuudet ja tutustua tarkemmin! Itselle mieleen jäi erityisesti Down to Size ja ihanat matoista tehdyt laukut sekä reput. OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kierrätystehtaalla oli myös ilmaistori, jonne sai jättää itselle tarpeettomat tavarat kiertoon. Ilmaistorilla kävikin melkoinen kuhina ja oli hieno nähdä, kuinka toisen romu on todellakin toisen aarre. Itsellekin mukaan tarttui Arabian maitokannu, pieni maljakko ja suomalaiset pellavahousut.  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun pieni toive toteutui

Kirjoittelin ensimmäisestä ristipistokeksikokeilusta tammikuussa, jolloin kokeilin ristipistokeksin tekemistä kotikonstein kotiverstaalla. Kokeilu ei kuitenkaan ollut täysin onnistunut, sillä kekseistä tuli hieman liian paksuja ja reiätkin olisivat saaneet olleet kauempana toisiaan.

Olin tuolloin tammikuussa toivonut, että varsinaisia ristipistokeksejä tulisi joskus vastaan. Ja toiveillahan on tapana toteutua tavalla tai toisella! Tällä kertaa tämä pienen pieni toive toteutui Mollie Makes-lehden kylkiäisen myötä. Myös tästä lehdestä bloggasin tammikuussa.

Mollie Makes-lehden mukana tuli tosiaan pari ristipistokeksin tapaista puista ristipistopohjaa, joista toinen oli tarkoitettu rintakrossille ja toinen riipukselle.   OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pullaa, puutaloja ja perjantai

Perjantai ja ilmoitus postista. Tilaamani kirjat ”8 x uudistunut puutalo” ja ”Mekkotehdas aikuisille” olivat saapuneet. Voisiko postin saapumisajankohta parempi ollakaan?

Ensisilmäyksellä molemmat kirjat vaikuttavan varsin mainioilta. Mekkotehdas näyttäisi sisältävän useita helpohkon näköisiä mekko-ohjeita, joita tällainen itseoppinut harrastelijakin saattaisi osata tehdä. Ja toisessa kirjassa on taas esitelty mitä ihastuttavimpia puutaloprojekteja. Kirjassa esitellään, millaisia talot ovat alunperin olleet, kuinka remonttiprojekti on edennyt ja miltä lopputulos näyttää. Ja hyvältähän se näyttää jokaisen talon kohdalla! Lisäksi vielä perjantain kunniaksi pullaa, aijai!  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vitosen valaisin

Kirpputoreilla kiertely on siinäkin mielessä jännää puuhaa, että välillä on pitkiä kausia, jolloin ei löydä yhtään mitään, kun taas toisinaan löytöjä tulee jopa liikaa. Tällä hetkellä on hyvä kirppisputki menossa, sillä viime aikoina kirppareilta on löytynyt yhtä jos toista.

Tänään hyvä kirppisputki sai jatkoa, sillä Wilmasta ja Vihtorista löytyi valkoinen kattovalaisin vitosella. Hetken lamppua tutkailtuani selvisi, että kyseessä ruotsalaisen Belid-valaisinvalmistajan Tellus-niminen kattovalaisin. Jes, tästä löydöstä tykkäsin! OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paras käyttötavara ikinä

Ostin kerran kirpparilta Iittalan Collective Tools -sarjan korkinavaajan, joka on osoittautunut parhaaksi käyttötavaraksi ikinä. Tämän avaajan kanssa ei tarvitse taistella eikä pelätä korkin hajoamista, vaan pullo aukeaa kuin itsestään. Korkinavaajan ostamisen jälkeen olen harkinnut samaan sarjaan kuuluvien suola- ja pippurimyllyn hankkimista, mutta tähän mennessä en niitä ole raskinut hankkia. Tänään Mikkelin Tuorepuodin yläkerrassa järjestetyssä Second Hand Heaven -tapahtumassa kuitenkin lykästi! Luulin ostaneeni parilla kympillä suola- ja pippurimyllyt alkuperäispakkauksessaan, joskin kotona huomasin, että paketissa oli yksi mylly ja samainen korkinavaaja. No, hyvästä käyttötarvikkeesta on hyvä olla tuplat olemassa. :-) OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seitsemän kukkulan kaupungissa

Alkuviikkoon Turussa sisältyi hitaita kävelyjä Aurajoen rannalla, tutustumista paikallisiin käsityöliikkeisiin, vuohenjuusto-mansikka-pistaasi-pitsan syömistä Tintåssa, kahvittelua anniskelukahvila Tiirikkalassa sekä fiilistelyä Aboa Vetus & Ars Novassa.  Ja ennen kaikkea aurinkoa, hyvää mieltä ja mainiota seuraa. Orastavaa kevättä, vihertäviä niittyjä ja puiden silmuja unohtamatta.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAJos lyhyen visiitin myötä pitäisi antaa pari Turku-tärppiä, niin omat tärppini olisivat KUI Designin Local Shop ja Sammakon kirjakauppa. Local Shop sijaitsee aivan Aurajoen tuntumassa Fortunakorttelissa (Läntinen Rantakatu 13 A) ja siellä on myynnissä paikallisten (ja ehkä hieman muidenkin) suunnittelijoiden tuotteita. Local Shopin kanssa samassa sympaattisessa puurakennuksessa sijaitsee myös Klo Designin työhuone ja myymälä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA Toinen Turku-tärppini voisi olla Sammakon kirjakauppa Kauppiaskatu 3:ssa. Pieni kirjapuoti on täynnä mitä mielenkiintoisimpia kirjoja ja vieläpä varsin edullisesti. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka!   OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaunot

Blogitauko venähti lähes kuukauden mittaiseksi, joskaan ei ole yhtään epäselvää, mistä tarinasta aloittaisin näin tauon jälkeen. Kirpparitarinasta tietenkin.

Eräänä sateisena sunnuntaina bongasin erään itsepalvelukirpparin vitriinistä kauan etsimäni Kauno-munakupit. Nämä samaiset kupit olivat olleet jo aiemmin myynnissä, mutta nyt hinta oli laskenut. Hinta tuntui  kuitenkin edelleen hieman korkealta. Pyysin kuitenkin itsepalvelukirppiksen myyjää näyttämään niitä vitriinistä. Näin kannattikin tehdä, sillä myyjä totesi hintapyynnön olevan liian korkea ja ehdotti, että soittaisimme kuppien myyjälle. No mikä ettei! Itsepalvelukirpparin myyjän välityksellä tehdyn hintaneuvottelun myötä syntyivät kaupat, joista olen pitkään haaveillut! En ole aiemmin tiennytkään, että myös itsepalvelukirpparilla voi käydä hintaneuvotteluja. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Kauno-munakupit ovat, tietenkin, Raija Uosikkisen 1960-luvun loppupuolelle Arabialle suunnittelemat. Alunperin kupit ovat olleet kuuden kupin pakkauksessa, joten tietääkseni muita värejä ei ole olemassa. Korjatkaa, jos näitä löytyy myös muissa väreissä!

Kirjoittaja nauttii tällä hetkellä suunnattomasti valoisemmista kevätpäivistä, joka tekee bloggaamisesta ja erityisesti valokuvaamisesta paljon helpompaa ja mukavampaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muumeja, jotka eivät saa olla muumeja

Viime viikolla työ kuljetti iloiseen Itä-Suomeen ja Joensuuhun. Reissun kulttuurikohteeksi valikoitui tällä kertaa Joensuun taidemuseo Onni, joka itseasiassa yllätti monipuolisuudellaan. Taidemuseon kokoelmassa on esillä antiikin ja Kiinan taidetta, kotimaisia ikoneita ja suomalaista maalaustaidetta 1800-luvulta nykypäiviin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
How to read in the Dark?

Lisäksi tällä hetkellä Onnissa on Lapin taiteilijaseuran 25-vuotisjuhlanäyttely ”How to read in the Dark?”, joka esittelee Lapin kuvataidetta ja kuvataiteilijoita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
How to read in the Dark?

Taidemuseo Onnissa on tällä hetkellä myös Roger Gustavssonin Homenaje a… -näyttely. Kyseisessä näyttelyssä muumihahmoja tuunaamalla on tehty tribuutteja eri taiteilijoille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Kuten Karjalaisen lehtijutussa mainitaan, on kyseinen kokoelma syntynyt opetusprojektina Gustafssonin omille lapsille muuminmuotoisesta säästölippaasta. Tove Janssonin hahmojen oikeuksia hallinnoiva Moomin Characters ei kuitenkaan ole antanut virallista hyväksyntää muuminäyttelylle, joten – surullista kyllä – nämä muumit eivät saa olla muumeja. OLYMPUS DIGITAL CAMERAValtaosa näistä tribuuteista oli esillä erillisessä näyttelyhuoneessa, mutta osa muumihahmoista oli ripoteltu ympäri taidemuseota ja muita näyttelyjä. Tämä ilahdutti aikuistakin.  OLYMPUS DIGITAL CAMERA