OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kosovon kävijät

Entisen Jugoslavian raunioille syntyneistä seitsemästä itsenäisestä valtiosta oli ennen vappua 2018 tullut omakohtaisesti tutuksi viisi: Bosnia-Hertsegovina, Kroatia, Montenegro, Serbia ja Slovenia. Koska Balkan-kaipuu ja -uteliaisuus on kova, suuntasimme vapuksi Kosovoon. Tästä matkasta jäi erityisesti mieleen paikallisten aito ystävällisyys, kulinaristiset ilot, ruman estetiikan kahlitsema arkkitehtuuri Pristinassa sekä vehreä Prizrenin kaupunki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Paikallisten lämmin ystävällisyys 

Kuten muuallakin Balkanilla, myös Kosovossa ihmisten ystävällisyys on käsinkosketeltavaa, mutta ei kuitenkaan liioiteltua. Vain 10 vuotta vanhan valtion asukkaiden katseessa on ajoittain aistittavissa lähihistorian suruisat varjot, mutta  siitäkin huolimatta he kohtaavat satunnaisenkin matkustajan lämmöllä ja aidolla auttavaisuudella. Esimerkiksi majoituspaikassamme Pristinassa perheomisteisessa Prima-hotellissa tunsimme olevamme kuin kotonamme. Hotellin omistaja perheineen antoi parhaat ravintolavinkit, kysyi aina kuulumiset ja kertoi muutoinkin elämästä Kosovossa. Ja he tekivät sen selkeästi ystävällisyyttään; ei pelkästään elannon vuoksi.

Kulinaristiset ilot

Yksi hotellista saamamme ravintolasuositus oli Liburnia, jonne suuntasimmekin heti Kosovoon saavuttuamme. Ja mikä ihana vihreä keidas tämä olikaan!  Liburniaan kietoutuu monella tavalla Kosovo pienoiskoossa: se oli vehreä, vihreä, vähän rähmeä, mutta hyvä ja omalaatuinen. Viherkaton alla oli hyvä ihmisen totutella Kosovoon. OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaiken kaikkiaan Kosovossa ja erityisesti sen pääkaupungissa Pristinassa on paljon uusia ja trendikkäitäkin kahviloita ja ravintoloita. Suomalaiselle kahvilat ja ravintolat ovat todella edullisia: espresso maksoi enintään euron ja kolmen ruokalajin illallisen paikallisen viinin kera sai helpostikin kympillä.

Ruman estetiikkaa Pristinassa 

Pristina on kaupunkina varsin pieni, mutta sitäkin kummallisempi. Odotetuin nähtävyys oli omalta osaltani Kosovon kansallismuseo, joka oli kaikessa rumuudessaan erityisen kiehtova.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muita kaupungin nähtävyyksiä ovat muun muassa Kosovon itsenäisyyden monumentti ”Newborn”, Bill Clintonin patsas (ja vieressä oleva Hillaryn mekkokauppa) sekä Nënë Teresan kävelykatu. Kaikki Pristinan nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä, joskin myös taksilla matkustaminen on erittäin edullista. Ainoa asia, mikä saattaa kaupunkiin tutustuessa ärsyttää, on valtava roskien määrä kaikkialla.  Siis aivan kaikkialla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hillary-kaupassa myydään Hillary Clintonin mekkojen toisintoja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päiväretkellä Prizrenissä 

Pristinan keskeisimmät nähtävyydet ehtii nähdä helposti puolen päivän aikana, joten 1-2 päivän vierailu kaupungissa riittää oikein mainiosti. Prizrenistä on melko hyvin yhteyksiä myös lähikaupunkeihin sekä naapurimaihin. Itse valitsimme päiväretkikohteeksi Prizrenin, joka sijaitsee muutaman tunnin bussimatkan päässä Pristinasta lounaaseen.

Prizren on Kosovon toiseksi suurin kaupunki, joka osoittautui erinomaiseksi päiväretkikohteeksi. Pittoreskissä Bistrica-joen rannalle kasvaneessa kaupungissa on paljon mukavia kahviloita ja ravintoloita. Kaupungin keskeisin nähtävyys on Kalajan linnoitus, jonne pääsee kävelemään joko melko jyrkkänousuista ja lyhyttä reittiä tai pidempää ja loivempaa metsäreittiä pitkin. Jyrkkänousuisen reitin valitseville vinkiksi, että viimeisen neljänneksen varrelle on avautunut juuri uusi raclette-ravintola. Tämän parempia näkymiä ei ravintolalla voisi olla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Raclette-ravintola Kalaja-linnoitukselle vievän polun varrella
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
KFOR Kebap (meat only)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kastanjanpaistajaherran kanssa ilman yhteistä kieltä käydyn ulkopoliittisen keskustelun myötä voidaan todeta, että Suomen ja Kosovon valtiolliset suhteet ovat kunnossa. :)

Kosovon kotiinviemiset 

Mikäli Hillaryn mekot eivät kiinnosta kotiinviemisinä, vaan kiinnostuksen kohteena ovat enemmän kosovolainen käsityö ja ”design”, suosittelen vierailemaan ART e Zanat -nimisessä liikkeessä. Kyseessä on pieni paikallisen muotoilijan liike, jossa hän myy ns. Kosovo 2.0 -tuotteita. Tuotteet noudattelevat kosovolaisia käsityöperinteitä, mutta tuoreella twistillä. Tällaisia puoteja ei Pristinassa juurikaan ole, joten mahdolliset tuliaiset kannattaa käydä ehdottomasti ostamassa täältä! Puoti sijaitsee Andrea Gropalla aivan Pristinan hallintorakennusten läheisyydessä. Liikkeen ollessa suljettuna puoti saattaa mennä helposti ohi silmien, joten kannattaa olla tarkkana!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutoin Kosovosta tuotiin kotiin lisää Balkan-kaipuuta, vaikka Kosovosta ei Balkanin ykkössuosikkia tullutkaan. Mietittävääkin jäi ja Kosovon nykytilanteesta käsityksen saadakseen kannattaakin lukea tuore Pekka Mykkäsen HS reportaasi 10-vuotiaasta Kosovosta täällä.  Tämän reissun kokemusten pohjalta tämä reportaasin kuvailema Kosovon toivottomuus oli kiedottu kauniisti ihmisten lämpöön ja tarmoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>