OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaupunki ja sen koski

Lauantaina muutaman minuutin pohdinnan jälkeen päätin lähteä yllättäen päiväreissulle Imatralle. Imatralla järjestettiin rompetori, joka osoittautui kuitenkin täydeksi flopiksi. Rompetorille oli neljän euron pääsymaksu, mutta myyjiä oli vain kourallinen. Pettymys.

Onneksi rompetorin läheisyydessä järjestettiin myös peräkonttikirppis, josta mukaan tarttui pitkän pohdinnan jälkeen nahkainen laukku. Tämä ei kuitenkaan ollut päivän ainoa laukkuostos, sillä jo Imatralle ajaessa piipahdin ohikulkumatkalla Ristiinassa Inkerin ystävien kirpputorilla. Inkeriläisiltä lähti puolestaan mukaan Marimekon pikkulaukku. Olen aiemmin haaveillut tuosta vastaavasta laukusta isompana, mutta ihan hauska tuo pikkulaukkukin on. Ja senhän voi antaa aina myös siskontytölle, jos itsellä ei tule tälle käyttöä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Päivän laukkuostokset

Imatralla täytyy perinteisesti käydä lounaalla Imatran valtionhotellissa. Näin myös tällä kertaa. Ruoka oli hyvää ja puitteet erinomaiset.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Imatran valtionhotelli

Imatralla järjestetään kesäaikaan päivittäin koskinäytös kuudelta illalla. Tuolloin vettä juoksutetaan Imatrankosken sulkuporttien läpi Vuoksen vanhaan uomaan joko Sibeliuksen, Daruden tai Nightwishin tahdittama. Näkymä on kerrassaan hieno! Valitettavasti en kuitenkaan pystynyt kuvaamaan koskinäytöstä, sillä juuri näytöksen alkaessa alkoi satamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>