OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Dream big!

Jälleen kerran Pinterest avasi silmiäni – kirjomalla voi tehdä muutakin kuin mummoliinoja! Kyllä ne mummojen kirjomat liinatkin hienoja ovat, mutta yllätyin siitä, mitä kaikkea kirjomalla voikaan tehdä.

Pinterestin kautta päädyin muun muassa Muita ihania -blogiin, josta löytyi hienoja inspiraatiokuvia kirjontaa ajatellen. Kuvista inspiroituneena päätin kokeilla kirjontaa myös itse. Ja melkoista kokeilua se olikin: purettuja pistoja tuli tehtyä varmasti ainakin triplasti enemmän kuin lopulliseen työhön jääneitä pistoja.

Kirjontatyötä aloitellessa minulla ei ollut oikein vielä käsitystä, millaista työtä olin tekemässä. Sen tiesin, että taulun aion tehdä. Muuten kirjontakuviot syntyivät aika lailla kokeilun, purkamisen ja kokeilun myötä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKirjontatyön tekeminen osui siinäkin mielessä sopivaan saumaan, että samanaikaisesti oli tarve tehdä kaverille tupaantuliaislahja. Itse tuparit jäivät valitettavasti itseltä väliin, joten tämä kirjottu taulu laitetaan huomenna pakettiin ja paketti postiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERASen verran kiinnostava oli tämä ensimmäinen kirjontakokeilu, että tätä täytyy ehdottomasti kokeilla vielä lisää. Mitähän seuraavaksi tekisikään?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>